marttiissakainen

Entä jos Donald Trump valitaan?

 

USA:n presidentin vaalit kulminoituvat tiistaina 8.11.2016. Silloin loan heiton määrä on tullut täyteen ja Amerikan kansa on puhunut. Länsimaiden media mukaan lukien pohjoismaiden ja erityisesti Suomen ovat kunnostautuneet runttaamaan maan rakoon toisen ehdokkaista. Jokseenkin kaiken kattava adjektiivien kirjo on tullut käytetyksi.

Entäs sitten, jos Trump- äänekäs kuin trumpetti- valitaankin? Kuinka moni mollaajista kävelee kauppaan ja ostaa itselleen ison peilin, josta voi ihailla punehtuvia kasvojaan? Kun  puhdas pulmunen ei ole ollut ehdolla, kohtuullinen tasapuolisuus olisi ollut paikallaan. Ensimmäisen kiven heittäjiä on riittänyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Entä jos Donald Trump valitaan?"

Niin mitä sitten? Ei yhtikäs mitään muuta, kuin että Usa saa kelpo presidentin, ja hyvä niin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

USA saa silloin kelpo presidentin Venäjän kannalta ja Suomelle se tietää huonoa.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Tai ehkä Suomen pitäisi alkaa vihdoinkin hoitaa omat asiansa jos ei kerran voi aina juosta hakemaan apua isommilta kun Trump sanookin että hoitakaa itse asianne.

Venäjällehän Suomeen liittyvä riski on juuri, että koko maa on tuuliviiri ilman suuntaa sekä johtoa ja iknä ei tiedä koska vaikka Suomenlahdella on Naton tukikohta...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Niin, talvisodassahan Suomi hoiti omia asioitaan yksin ja kun epäbalanssi on sen verran suuri, on suomalaisten keskuudessa virinnyt toiveita siitä, että tulevaisuudessa emme enää vastaavassa tilanteessa joutuisi hoitamaan omia asioitamme yksin.

Koko Länsi-Eurooppa saa kiittää USA:ta sodan jälkeisestä vapaudestaan. Venäjälle ei Suomesta missään tilanteessa koidu riskiä, koska NATO:stakaan ei koidu muuta riskiä kuin se, että itsevaltainen hallinto Venäjällä ei voi tarpeeksi helposti toteuttaa imperialistista agendaansa. Muunlaista riskiä ei puolustusliitosta ole. Venäjän kansan kannalta toki olisi jopa suotavaa, että NATO toimisi vapauttajana, mutta sitä se tule tekemään. Venäjän kansan etu on ristiriidassa sen hallinnon edun kanssa.

Trump on käytännöllisesti katsottuna suoraan ilmoittanut, että Venäjä saa menetellä lähialueidensa kanssa miten lystää. Tämä on ainoa asia, miksi olen selkeästi Clintonin kannalla. Mitä Amerikan sisäpolitiikkaan tulee, Meksikon muureihin tai mihin tahansa muuhun vastaavaan, on minulle miltei samantekevää tämän rinnalla.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kukaan ei vielä tiedä mitä Trumpin valinnasta seuraisi.Clintonin valinnasta paljon paremmin. Aika näyttäisi mikä olisi tulos Amerikan kannalta.
Halusin vain tuoda esiin lännen ja Suomen median yksipuolisuuden ja korostaa kriittisen ja tutkivan journalismin tarvetta myös tässä asiassa.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Trump pistää talouden pyörät pyörimään ja hoitaa samalla diplomaattisuhteet itään kuntoon.

Muistan elävästi miten myös toista republikaania Ronald Reagania aikoinaan mollattiin mutta ”filmitähtihän” olikin ihan kärkipään presidenttejä!

Kun tarkastellaan vielä Trumpin saavutuksia niin voiko joku väittää ettei hän tiedä miten hyvinvointia luodaan? Mieshän on suorastaan vanhan kunnon amerikkalaisuuden ilmentymä! Jos joku tienaa miljardin niin aivan takuulla siitä hyötyy tavallinen duunarikin!

Enkä usko sitäkään että Trump mikään ”ihmisvihaaja” on ainakaan sillä perusteella että uskaltaa sanoa asiat kansankielellä. Kyllä haittamaahanmuutostakin on uskallettava sanoa!

Suuressa maailmassa se on presidentin hommaa pistää oma porukka edelle ennen kuin ruvetaan koko maailmaa pelastamaan...

Kyllä oudoksuttaa tuo länsimaisen median ajojahti kun puhutaan sentään mahdollisesta USA:n seuraavasta presidentistä!?! Ja jopa jotkut maamme poliitikotkin turpa vääränä solvaamassa...huh huh!

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Voiko sellaisen miehen talousosaamiseen luottaa, kun hänen omatkit firmat ovat kaatuneet toisensa jälkeen? Ja ettei vain olisi ennemmin köyhiltä rikkaille -mies? Ei sillä, että Clinton olisi juurikaan parempi.

Ja osa Yhdysvaltojen ongelmista juontaa juurensa jo Reaganin kaudelle, että tällä saralla en häntä kauheasti kehuisi.

Trump on varsin suorapuheinen, mutta diplomatiassa edelytetään myös korrektia kielenkäyttöä. Siihen en ota kantaa, onko Trump oikeasti rasisti ja misogynisti vai ei.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus Vastaus kommenttiin #21

Eihän sitä ole jenkeissä edes kunnon yrittäjä ellei ole pari kolme konkurssia pohjalla avartamassa yrittäjän arkea...

Ronald Reaganin kaudellahan Amerikka kukoisti ja ”kylmä sota” loppui ja lisäksi Reagan nautti huimat 60-70 prosentin suosiota kansalaisten keskuudessa, ei kait ne sentään ihan väärässä olleet?

Ääniä kerätään populismilla, mutta sitähän tekee yhtälailla Clintonkin...riippuu ihan näkökulmasta!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #23

Juuri mikään tässä vaaliasetelmassa ei ärsytä minua niin paljon kuin Trumpin rinnastaminen Reaganiin. Miehet ovat toistensa vastakohtia mitä tulee ulkopoliittiseen agendaan.

Kylmä sota loppui Reaganin kaudella siksi, että hän pisti kampoihin Neuvostoliitolle ja ajoi sen umpikujaan. Trump puolestaan haluaa olla Venäjälle mielein kielin ja sanoo "vassågo" tehkää mitä haluatte.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus Vastaus kommenttiin #24

Myös Reaganin aikana oli konflikteja kaikilla ilmansuunnilla ja Reagankin oli periamerikkalaiseen tapaan tiettyä mieltä kommareista. Sitten tuli Gorba ja linja pehmeni. Tiedä sitten olisivatko saaneet läheskään niin paljon aikaiseksi ilman "liennytyspolitiikkaa". Se on kuitenkin varmaa että Amerikka ja Venäjä vääntävät aina jostain ja presidentinvaalien jälkeen aina jokin muuttuu johonkin suuntaan.

En ota kantaa puoleen jos toiseenkaan mitä tapahtuu jos Trumpista tulee pressa, mutta kovasti konfliktien täyteistä näyttää maailmalla olevan, jotain tarttis vissiin alkaa tehdä...eihän semmonen tietysti kaikille passaa!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #27

"Reagankin oli periamerikkalaiseen tapaan tiettyä mieltä kommareista."

Kyllä, ja hänen aikanaaan "kommarit" tarkoitttivat "neukkuja" eli venäläisiä. Trump puolestaan on venäläisten ylin ystävä ja tukea saava agentti USA:ssa.

"Sitten tuli Gorba ja linja pehmeni."

Voimme toki odotella uutta "Gorbaa" Putinin tilalle, mutta "the odds are minimal". Toisaalta Trumpin linja on jo valmiiksi pehmeä vellihousulinja.

"Liennytyspolitiikka" alkoi jo 60-luvun lopulla, mutta se oli vain Brezhnevin taitavasti luoma ristiaallokko liennytyksen ja voimapolitiikan kentässä.

"... presidentinvaalien jälkeen aina jokin muuttuu johonkin suuntaan."

Ei toki välttämättä ja toivottavaa on, että se jokin ei olisi Euroopan kannalta negatiivista. Mieluummin siinä tapauksessa pysyisi ennallaan.

"... kovasti konfliktien täyteistä näyttää maailmalla olevan, jotain tarttis vissiin alkaa tehdä...eihän semmonen tietysti kaikille passaa!"

Minulle ei ainakaan passaa se, että konfliktit lopetettaisiin siten, että Venäjälle annettaisiin vapaat kädet, kuten Trump tekisi.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus Vastaus kommenttiin #28

Myös presidentillä on poliittiset neuvonantajansa jotka käärmeenkielillänsä ohjaavat ja manipuloivat milloin ketäkin ”valtaa pitävää”.

En ole mikään ennustaja, mutta olettaisin ettei edes Trump pysty ”sooloilemaan” mielensä mukaan, toki presidentillä on sanansa ulkopolitiikassa mutta ”pallo jalassa” hänkin sitten lopulta on! Enkä usko sitäkään että Trump voisi antaa ”vapaat kädet” Venäjälle, tuskinpa USA:n presidentti sellaisia päätöksiä yksin voi tehdä.

Eipä voi sanoa sitäkään että USA:n Lähi-Idän politiikka olisi ollut kovin onnistunutta, varsinkaan Euroopan kannalta tai oikeastaan minkään muunkaan kannalta...no ehkä asekauppiaiden kannalta?!?

Globalisistit näyttävät edelleen uskovan yhdentyneen Euroopan menestystarinaan, mutta kenen etua siellä oikein ajetaan? Eivät taida globalistit itsekään tajuta olevansa pelkkiä ”pelinappuloita” joilta on itsemääräämisoikeus täydellisesti varastettu maanpetturipoliitikkojen myötävaikutuksella...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #31

Pitäisikö Trump valita siis siksi, että hän ei kuitenkaan pysty toteuttamaan politiikkaansa?

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus Vastaus kommenttiin #32

Amerikan kansa valitkoon kenet tahtoo..

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

No mitäs, vaalitulos julistettaisiin ehdottoman oikeaksi, Meksikon vastaisella rajalla alkaisi suuret rakennustyöt, Hillary passitettaisiin vankilaan, laittomat musulmaanit karkotettaisiin ties minne, raiskauksista ja ahdisteluista syyttäneet katoaisivat, Putin julistettaisiin veriveljeksi ja Trump rikastuisi entisestään. Noin ensialkuun.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Clinton ainakin on eliitin asialla eli ei mitään hyvää amerikkalaisille, Trump on kysymysmerkki jota ainakin itse kokeilisin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mielestäni on outoa, että kaikki eivät ota tosissaan Trumpin valinnan vaarallisuutta ulkopolitiikan kannalta. Eurooppalaisille ja ennen kaikkea mm. Suomelle se on ylivertaisesti tärkein kysymys. Kaikki muu, mukaan lukien mikä tahansa loan heitto tai lapsellinen hulluus on sen rinnalla toissijaista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mutta miten suomalainen voisi edistää Clintonin pärjäämistä vaaleissa? Heittelemällä tikkaa Trumpin kasvokuvaan?

Ihmettelin kuullessani Petteri Orpon pitävän Clintonia suosikkinaan. Elämän olisi tietysti jatkuttava myös trumpilaisella kaudella. Pelasiko Orpo itsensä paitsioon jo valmiiksi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Elämän olisi tietysti jatkuttava myös trumpilaisella kaudella."

Toivottavaa sinänsä, mutta ei aivan varmaa. Ainakin mitä tulee Suomi -nimisen valtion elämään.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Mielestäni on outoa, että kaikki eivät ota tosissaan Trumpin valinnan vaarallisuutta ulkopolitiikan kannalta."

Komppaan. Törkyturpaisuus ja huono hygienia ovat kosmeettisia asiakohtia silloin, kun relevantti epäilys kohdistuu suurvaltajohtajakandidaatin mahdolliseen strategiseen tai jopa ideologiseen allianssiin stalinistisen roistovaltion diktaattorin kanssa ja siten myös Nato-liittolaisten ja -yhteistyöpartnereiden heitteillejättövalmiuteen joissain kuviteltavissa olevissa uhkaskenaarioissa. Sitä puolta ei kerta kaikkiaan voida katsoa kulttuurieroja ja temperamenttierikoisuuksia lievästi hymähdellen, se on nollatoleranssi piste nolla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juuri näin! Suomen somekeskustelussa vilisee aivan fiksun oloisiakin henkilöitä, jotka eivät ota kantaa siihen kumpaa kannattavat tai ovat Trumpin suuntaan kallellaan jonkinlaisen machopersoonallisuuden vuoksi pitäen tuota ulkopoliittista arveluttavuutta vain yhtenä tekijänä muiden joukossa. Se on todellakin reunaehto, joka sulkee Trumpin pois kokonaan ja täysin haluttujen vaihtoehtojen joukosta.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Näkökulman laajennus, jos sopii kahteen ilmansuuntaan: Yleisesti hyväksytyn käytännön mukaisesti ei pidetä sopivana esittää julkisesti tyytyväisyyttä kenenkään ennenaikaisen kuoleman johdosta, olipa sen syy sairaus, tapaturma, oma valinta tai väkivalta. Hienotunteisuuskoodi voi joissain tapauksissa myös venyä.

J.F. Kennedyn ja Olof Palmen murhien kyynistä saati ilakoivaa kommentointia pidettiin syystäkin mauttomana ja sairaalloisena. Muammar Ghaddafin ja Osama bin-Ladenin tappamisen tervehtiminen sekä ilolla että tyrmistyksellä on sitä vastoin hyväksytty useimpien maiden mediassa. Rikollisen ja tyrannin tappaminen ei tunnu yhtä tuomittavalta kuin vaikkapa journalistin ja 'demokraattisen' johtajan. Kun terroristipomo saa surmansa kranaatilla leikkiessään tai hiv-infektion seurauksena, voidaan ihan säällisestikin hymyillä vienosti.

So what... Ks. Trumpin ja Putinin kuolema - suru-uutinen liian myöhään? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216017-t...

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Trumpin ulkopoliittiset linjaukset myötäilevät amerikkalaisten ajatusmaailmaa. Roosevelt-sukupolvi on kuollut ja harvat jenkit edes tietävät missä Baltian maat tai Suomi sijaitsevat eivätkä ole meistä tippaakaan kiinnostuneet.

911-iskusta alkoi USA:ssa uusi ajanjakso joka huipentuu Trumpin vaalivoittoon. Eurooppa ja USA ovat jo parikymmentä vuotta eläneet omissa sfääreissään. Vain britit ovat pysyneet jenkkien rinnalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Siinä mielessä pitää paikkansa, että suurin osa amerikkalaisista tekee ratkaisunsa pelkästään sisäpoliittisten seikkojen perusteella. Se on tietysti valitettavaa meidän eurooppalaisten kannalta. Kun tarpeeksi pitkällä perspektiivillä ajatellaan, ei se ole amerikkalaisten itsensäkään etu.

Sen sijaan jos Trump voittaisi, en pitäisi sitä mitenkään seurauksena 911-iskuista, sillä juuri niiden iskujen seurauksenahan USA aloitti pitkäkestoisen globaalin "sodan terroria" vastaan. Pikemminkin sitä voitaisiin pitää tuon 911-ajan päättymisenä.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Koska Trumpin huijaus paljastuu muutamassa kuukaudessa, tämä saattaa lykätä syitä toisten niskoille edelleen ja viedä asioita sivuraiteille jatkamalla räkyttämistä populistisista aiheista kuten maahanmuutto. Kunnes neuvonantajat käskevät viimein tukkia turpansa ennen mittavia vahinkoja myös sille yhden prosentin bisneseliitille.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Niin. Ehkä periaatteessa USAssa tuo voisi toimia noinkin. Venäjällä ei tietenkään toiminut keväällä 2000, vaan Putin on edelleen vallassa ja jatkaa räkyttämisen ohella pahempaakin.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Ulkopolitiikassa Trump tunnustaisi Krimin osaksi Venäjää ja antaa Putinille vapaat kädet Itä-Euroopassa. Yhdysvallat edistäytyisi ja jättäisi muut oman onnensa nojaan. Suomen Nato-intoilijat jatkaisivat vaahtoamistaan, mutta asia ei etenisi mihinkään vaikka saataisiin Nato-myönteinen presidentti ja hallitus, sillä Yhdysvallat ei hyväksyisi uusia jäseniä. Ja homma on sitten siinä. Tosin Lähi-idässä voi alkaa tapahtumaan lisää. Toinen juttu on, onko se hyvä vai huono asia pidemmällä aikavälillä.

Sisäpolitiikassa ei tapahtune loppujen lopuksi mitään dramaattisia muutoksia. Emme edes tiedä, mitkä ovat Trumpin oikeat ajatukset. Hän on täysin politiikan ulkopuolelta. Joten hän voi pyörtää monia puheitaan. Ja osan joutuukin pyörtämään, sillä presidentti tarvitsisi myös kongressin tuen.

Clintonin voitto ei muuttaisi mitään. Hän olisi vain suuryritysten nukkepresidentti. Ja sapelienkalistelu Venäjän kanssa jatkuisi.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Presidentti Barack Obama totesi tv:ssä, että Trump on epäpätevä Yhdysvaltain presidentiksi ja asevoimien ylipäälliköksi. Tämä pitäisi riittää, kun sen on sanonut mies, joka on hoitanut tätä erittäin vastuullista virkaa nyt lähes kahdeksan vuotta.

A-talkissa oli eilen mielenkiintoinen keskustelu Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Samassa yhteydessä näytettiin Yhdysvaltain entisen Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin haastattelu. Hän totesi, että Trump on vaarallinen mies. Trumpin valinta toisi Valkoisen talon esikuntaan ”onnenonkijoita ja myötäkarvaan kulkijoita”, joille moraali ei ole ensimmäisenä mielessä. Korkean etiikan ja moraalin omaavat virkamiehet tuskin olisivat kovin helposti lähtemässä hänen kelkkaansa. Poikkipuolinen sana voisi tuoda joka tapauksessa äkkiä ”kenkää.”

Hillary Clintonin valinta toisi jatkuvuutta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan linjalla, jossa Eurooppa on myös huomioitu. Trumpin kannalta tilanne on arvaamaton. Hänen aikaisemmat lausuntonsa Baltian suhteen eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Nämä presidentinvaalit ovat tärkeät vaalit myös Baltiassa ja täällä Suomessa kuin moni luuleekaan. Siinä voi olla vaarana joutua jälkeenpäin väärään etupiiriin.

Slogan ”Make America Great Again” saa tavallisen amerikkalaisen helposti euforiseen tilaan. Siinä harva näkee silloin ”metsää puilta”. Dokumenttifilmit 1930-luvun Saksasta ovat oivia esimerkkejä siitä, kun kansa joutui euforian valtaan.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

"Hillary Clintonin valinta toisi jatkuvuutta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan linjalla, jossa Eurooppa on myös huomioitu."

_________________________

JUu kyllä - lisää maahanmuuttajia, koska lisää sotia: Egyptiin on saatu jo kova vastakkainasettelu - vähän lisää bensaa liekkeihin a la Clinton, niin taas ihmetellään "Mitäs nyt tehdään noille pakolaisille (ja miten erotellaan ne, jotka on vain lähtenyt massan mukana paremman toivossa)?"
Kait jengi täällä ymmärtää, että pommittamalla luodaan pakolaisia, paitsi jos pommitetaan ISIStä, mutta kun ISIStä rahoitetaan ja aseistetaan, niin luodaan heidän kautta/toimesta lisää pakolaisia.

Henry

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Kommenttini tarvitsee ilmeisesti lisätarkennusta, jotta sitä paremmin ymmärtää: Hillary Clintonin valinta toisi jatkuvuutta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan Barack Obaman hyväksi havaitulla linjalla, jossa Baltian maat ja Suomi on myös huomioitu. Näin ollen ei ole kysymys mistään pikkuasiasta.

Google: Yhdysvaltain presidentti - Wikipedia

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #29

Kun Obama vieraili Virossa, hän sanoi puheessaan: "You have lost your indipendence twice. We can assure you that you will never lose it again!"

Voimme vain kuvitella kuinka tärkeä viesti tuo oli naapurikansallemme.

Kuinka joku näillä kulmilla voi toivoa, että USA:n presidentiksi tulisi sisäänpäin käpertynyt pehmopelle, jolle voisi lahjoittaa retonkihameen synttärilahjaksi, kun Hillaryn kaltainen suoraselkäinen koviskin on valittavissa?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Trumpin valinta toisi Valkoisen talon esikuntaan ”onnenonkijoita ja myötäkarvaan kulkijoita”, joille moraali ei ole ensimmäisenä mielessä"

Mitäs USAn aiemmat presidentit ovat esikuntaan tuoneet? Älä vaan sano moraalia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Itse asiassa pidän Obamaa hyvin korkeamoraalisena miehenä vaikka kannatinkin McCainiä silloin, kun Obama ensimmäisen kerran valittiin.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Huvittaa nuo USA:n turvallisuuspoliittiset lausunnot joita täällä on melko kevyin perustein heitetty. Jos tähän toisi historiasta näkemystä niin yhteenveto on sama minkä kuulin varsin raskaan sarjan tekijän Jaakko Iloniemen suusta Kadettikunnan järjestämässä tilaisuudessa 22.9.2016. Iloniemi sanoi, että apua annetaan kun se on avun antajan intresseissä olipa sopimus tai ilman sopimusta. Varmuuden vuoksi sanoi vielä kahteen kertaan.

Iloniemi vielä totesi, että Suomen ja koko Kalotin kannalta Murmansk ja siis Kuolan tukikohdat ovat tärkein vaikuttava tekijä. Tiedetään kylmän sodan ajan Naton suunnitelmat. Sillä olisi ollut ensimmäinen todellinen puolustuslinja Norjassa Suomen käsivarren lounaispuolella. Norjalaiset olisivat joutuneet vetäytymään Pohjois-Suomen kautta ja venäläiset heidän perässään.

Rene Nyberg totesi, että Itämeri ei ole strateginen suunta Venäjälle. Viime keväänä tuotujen selvitysten mukaan Nato ei voi puolustaa Baltian maita jos Venäjä päättäisi ottaa ne tai jonkun osan. Sinne pitäisi tuoda pysyvästi ainakin 7 Naton prikaatia. Nyt ollaan laittamassa noin puoli prikaatia Baltiaan ja se hajautetaan pataljoonittain eri maihin. Sopii kysyä jos Baltiaa ei voida puolustaa niin miksi ihmeessä Nato puolustaisi Pohjois-Norjaa tai Suomea. Aivan riippumatta siitä onko maa Natossa tai ei kun todellinen kriisi eli Kolmas Maailmansota alkaa. Tuossa muuten linkki Randin tutkimukseen. Yle tai muu suomalainen media löytyy helposti etsimällä.
http://www.rand.org/content/dam/rand/pubs/research...

Sitä todella sopii ihmetellä miksi valtamedia eli lähinnä Sanomat ja Yle ovat Trumppia mollaamassa. Mikäli Trump valitaan niin halutaanko ennalta luoda huonot suhteen Trumpin tulevaan hallintoon. Ehkä hieman pitäisi katsoa totuutta ja Paasikiven totuus pitää edelleen paikkaansa. Venäjä on meihin verrattuna aina suurvalta ja me olemme Venäjän naapuri. Meillä on rajaa Venäjän kanssa 1300 km.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

No nyt on helppo sanoa kuka voittaa tai voitti. Edellisessä viestissäni ihmettelin Suomen valtamedian suhtautumista koska se oli niin selvästi Hillaryn puolella. Aivan samoin kuin ennen Brexit äänestystä toisella puolella kuin kansa. Toisaalta koko läntinen media on ollut toisella puolella kuin äänestäjät. Reijo Lindroos sanoi tänä aamuna (kirjoitettu 9.11. ja kirjoitusvirhe korjattu myöhemmin) kuinka USA:n valtasanomalehdistä jopa päätoimittajat ovat 59 - 1 olleet Hillaryn takana.

Niin Brexitin kuin USA:n vaalien osalta mielestäni kaikkein mielenkiintoisin asia on läntisen valtamedian käyttäytyminen menemällä avoimesti toisen vaihtoehdon taakse. Seuraa kysymys ketkä heiluttavat valtamedian naruja. Sanomissa ei ole enää Erkkoa mutta jotkut henkilöt siellä ovat vaikuttamassa. Tarvittaessa Hesarin päätoimittaja vaihdetaan kuten kävi Mikael Pentikäiselle. No Pentikäiselle tarjottiin toinen paikka ja on edelleen osa eliittiä. Ylessä on pääjohtajana Lauri Kivinen joka taas oli Jorma Ollilan alainen Nokiassa. Täällä on muitakin kuin Ollila joka vaikuttaa mediaan. Se lienee varmaa, että puolueetonta tutkimusta median taustavaikuttajista ei voida tehdä niin Suomessa kuin lännessä yleensä.

Toinen mielenkiintoinen asia on kuinka paljon omasta mielestään aidosti Brexitiä ja Trumpia vastustaneet ovat tulleet tähän päätelmään valtamedian ohjaamina. Jospa tästä voisi tehdä tutkimuksen edes Suomessa. Näin toivon.

Toimituksen poiminnat

Sivut