marttiissakainen

Pohjoismainen talousyhteisö vaihtoehto euroalueelle

 

Nordek-hanke kaatui. Päädyimme Eftan kautta EU:n ytimeen maksamaan kovaa hintaa yhteisestä byrokratiasta. EU natisee liitoksissaan: Britannia eroaa, USA menee omille teilleen. Ranskan vaalit voivat olla viimeinen naula arkkuun. Saksassa voi olla myös vallan vaihtuminen edessä. EU joko  hajoaa tai integraatio syvenee kohti lopullista liittovaltiota. Viisas ja maan etua ajava hallitus ryhtyisi selvittämään miten Suomi selviää odotettavissa olevasta myllerryksestä. Suomalaiset eivät ole kypsiä  nyt liittovaltioajatukselle ja tuskin jatkossakaan. 

EU-huumassa unohdettiin lähellä oleva ja toimiva vaihtoehto, Pohjolan talousyhteisö.  Pohjoismaista vain Suomi on euroalueessa, muilla pohjoismailla on oma kruununsa. Yhä useampi talousasiantuntija myöntää, että euro oli virhe Suomelle. Erollahan se korjaantuu. Hallituksen tiedonannolla kuten euroon liittyminenkin tehtiin.

Olisi aika tosimielessä katsoa pohjoismaista vaihtoehtoa liitoksissa natisevan EU:n vaihtoehdoksi.   Perusteluja miksi  pohjoismaisen yhteistyön tehostaminen on nyt ajankohtainen:

-Pohjoismaiden yhteenlaskettu BKT muodostaisi maailman 10. suurimman talousalueen ja siten jäsenyyden      G20-ryhmässä

-Euroopan vahvimmat pankit Pohjoismaissa

-Maailman johtava metsäteollisuus

-Maailma johtava bioenergiaosaaminen

-Maailman osaavin ympäristöteknologia-alue

-Maailman demokraattisin ihmisyhteisö

-Maailman paras koulutussysteemi

-Maailman paras vanhustenhoito

-Puhdasta luontoa,maata, metsää, vettä ja puhdasta ilmaa kaikille

-Euroopan paras luomuruuan tuottaja

-Jokseenkin kaikki  asiat, joihin EU tähtää, on jo toteutettu Pohjolassa

-Maailman vähiten korruptoitunut alue

-Yksi maailman kilpailukykyisimmistä alueista

Tarvitaan visionäärit , jotka aloittaisivat samaan aikaan kussakin pohjoismaassa kansanliikkeen Pohjolan talousunionin toteuttamiseksi. Uusi liike tarvitaan , koska vanhat puolueet eivät kykene uusiutumaan.

Haasteellinen työ odottaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Hallinnollinen rakenne Pohjoismaisen Neuvoston ( PN ) pohjalle olisi helppo rakentaa edelleen. Se on toiminut hyvin. Ruohonjuuritasolla kussakin pohjoismaassa toimii aktiivinen Föreningen Norden- Pohjola Norden kansalaisjärjestö, jossa kymmeniä tuhansia jäseniä. Pohjolassa on sielu , EU:sta se puuttuu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saksassa voi olla vallanvaihtuminen edessä? Kerro ihmeessä, kuka siellä on nousemassa valtaan? Ja millä perusteilla?

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Tuleva kansleriehdokas Martin Schulz. Hän on entinen Euroopan parlamentin puheenjohtaja. On Saksassa nosteessa ja tulossa sosialistien uudeksi puheenjohtajaksi. Yksi pakolaisaalto lisää Saksaan vaikkapa Turkista,niin Merkelin asema vaakalaudalla. Tämä on toki vain oma arvioni. Vaalien jälkeen tiedetään.
Ranskan tilanne on huomattavasti vaarallisempi EU:n tulevaisuuden kannalta. Gallupsuosikit sekä Le Pen että Fillon ovat EU-kriittisiä. Huhtikuussa olemme viisaampia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Martin Schulzin tulo SPD:n puheenjohtajaksi ja kansleriehdokkaaksi ei kovin paljon Saksan politiikkaa muuta. Alla sinulle uusinta tietoa asiasta.
http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230392-sieg...

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Eikö Schulz ole federalisti siinä missä kaikki muutkin sosialistit. LePen ja hollantilaiset keikuttavat enemmän venettä, jos onnistuvat vaaleissa.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #8

Kyllä Schulz on mitä ilmeisimmin federalisti, mutta Merkeliä pehmeämmän talouspolitiikan kannattaja. Saksa tullee olemaan jatkossakin ajamassa integraation syventämistä eli liittovaltiota. EU:n hajoamisen kannalta Ranska on avainasemassa eritoten, jos Marie le Pen voittaa vaalit.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Taidat nähdä unta Marie le Penin voitosta?

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #11

En näe unta. Luen vaan Gallupeja. Kuinka moni uneksi Trumpin voitosta? Niin maailma voi muuttua Eskoseni- nopeastikin.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen Vastaus kommenttiin #13

Nyt on alkanut puhaltaa uudet tuulet. Tuuli käy ruostevyöhykkeeltä. Meilläkin on sellainen. Siellä asuntojen hinnat halpenee ja lapset lähtevät opiskelemaan, mutta eivät palaa valmistuttuaan.

Kepu ja persut saivat vaalivoiton ruostevyöhykkeen turvin, mutta hoitivat hommansa niin, että seuraavissa vaaleissa oppositio odottaa. Tämä on samaa kuin Trump, brexit, LePen jne.

Globalisaation vastavoimat alkavat aktivoitua.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #14

Suomen ruostevyöhykkeet ovat vihreitä. Itä-Suomi,Kainuu jne. Väestö valuu etelään jonottamaan työtä ja kalliita asuntoja. Kotikonnuilla asuntojen hinnat romahtavat ja jäävät usein tyhjilleen.
Eräs keino hillitä muuttoliikettä olisi panostaa puuhun ja turpeeseen. Niitä löytyy ko.alueilta yllin kyllin. Metsien kasvu Suomessa on 105 milj.m3/ v, josta hakataan vain n. 60 milj.m3/v. Ojitettuja turvesoita on lähes 6 milj.ha, joista turvetuotannossa vain 70 000 ha. Sokea Reetakin näkee, että siinä olisi valtava potentiaali luoda tuhansittain ja tuhansittain uusia työpaikkoja. Öljyn tuonti ja kivihiilen käyttöön perustuva musta ympäristöpolitiikka toimii juuri päinvastoin.Vrt.edellisen hallituksen ohjelma, jossa mm. linjattiin turpeen käytön hallittu alasajo!
Miksei keskusta ja perussuomalaiset ryhdy tekoihin hallituksesta käsin? Oppositiosta se on hankalampaa.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen Vastaus kommenttiin #16

Kerropa se, miksi ei tehdä tarvittavia toimenpiteitä, jotta niin puuvaranto kuin monet muutkin mahdollisuudet tulisivat hyödynnettyä. Meillä on omia varoja, kun niitä vain haluttaisi sijoittaa.

Voi tietenkin kysyän niinkin päin, että miksi ne toimijat, jotka operoivat näiden resurssien parissa, eivät ole kiinnostuneet niiden täysimääräisestä hyödyntämisestä. Mistä kiikastaa.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #19

Juuri samaa olen itsekin pohdiskellut pitemmän aikaa. Alalla yli 40 vuotta toimineena tuntuu perustellulta ihmetellä.
Sattaa olla, että metsäteollisuus osaa lobata poliitikkoja haluamaansa suuntaan. Vaikka puuta riittäisi kaikille, niin sen hinta halutaan pitää "kilpailukykyisenä" eli mahdollimman alhaalla. Ei Suomi nytkään kilpaile maailman markkinoilla hinnalla vaan laadulla. Esim. suomalainen havusellu on haluttua vaikka halpaa lehtipuusellua tehdään suuria määriä mm. nopeasti kasvavasta eukalyptuksesta.Kyllä Suomeen mahtuisi 1-2 sellutehdasta, joka lisäisi puunkäyttöä 1.5 - 2 milj. m3/v. Toisi 3000-4000 pysyvää työpaikkaa metsäpäähän ja n. 50 milj.euroa/v kantorahatuloja metsänomistajille.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen Vastaus kommenttiin #11

Kai senkin pitäisi riittää, että kovin moni ranskalainen tällaisen unen näkee ja äänestää sen mukaisesti.

Osasin ennakoida Brexitin ja Trumpin voiton julkisilla palstoilla, Ja osaan ennakoida myös Marie Le Penin voiton. Hänestä tulee Ranskan seuraava presidentti.
Päivämäärä tänään on 30.1.2017.

ps. olen kaiketi sukua Aino Kassiselle, koska ennustukseni ovat toteutuneet 100%:ti.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #15

Ei tarvitse olla sukua Kassiselle. Riittää muun kuin suomalaisen median seuranta. Kun suuri muutos on tulossa, gallupit menevät metsään, koska ennusteet perustuvat osin myös aikaisempiin vaalituloksiin. Myös liikkuvien äänestäjien määrä on kasvanut. Itsekin pidä varsin mahdollisena le Penin voittoa. Ei kahta kolmannetta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #8

Suorastaan "yltiöfederalisti"!

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Noin pitäisi toimia, kuten blogisti kirjoittaa. Siihen on olemassa luontevat perusteet, toisin kuin EU:n liittymisessä.

Vaan mistä tulee ne miehet ja naiset, jotka tällaisen toimenpiteen kykenisivät tekemään. Siihen tarvitaan tahtoa hoitaa maan asioita. Nyt tahtotila pyörii lähinnä valtion taseen ympärillä.

Tarvitaan uusi jytky. Sellainen, joka johtaa tarvittaviin toimenpiteisiin.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Hyvä kysymys. Nyt tarvitaan toimijoita, jotka kaatavat uutta viiniä uusiin leileihin. Tämän päivän parkkiintuneet poliitikot ovat EU-ajattelun kyllästämiä, ettei heistä ole tämän vankkurin vetäjiksi. Yksikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei aja euroeroa saati sitten eroa EU:sta.
Paavo Väyrysen perustaman kansalaispuolueen ohjelmassa on euroero ja Pohjolan talousyhteisön perustaminen.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Pohjolan talousyhteisö on aivan liian pieni markkina. Keskinäistä paitojen pesemistä.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Vajaat 30 milj.ihmistä on pieni markkina, mutta pohjoismaat elävät viennin varassa. Pointti on,että talouksia BKT:lla mitattuna pohjoismaat ovat 10.suurin talousalue maailmassa. Se on jotain muuta kuin paitojen pesemistä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Martti Issakainen

Meinaat, että kannattaa alkaa kilpailla EU:n ja Britannian kanssa maailmanlaajuisessa kaupassa. Pääsisikö Pohjola talousyhteisö WTO:n jäseneksi. Tekisimmekö kahdenvälisiä sopimuksia Yhdysvaltojen, Kanadan, Kiinan jne. kanssa ja kaikilla olisi vielä oma valuutta.

Eiköhän tässä nyt olla Väyrysen mielikuvitusmaailmaa rakentamassa.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen Vastaus kommenttiin #24

Samalla tavalla pohjoismaiset tuotteet myytäisiin kansainvälisille markkinoille kuin ennenkin. Jos isoja vapaakauppasopimuksia alkavat purkaa, niin tilalle tulee kahden välisiä. Siinä Pohjolan talousyhteisö olisi merkittävästi vahvempi kuin Suomi yksinään. Esim. EU:n neuvottelemat( salassa ) sopimukset pystyvät tuskin ottamaan yhtä hyvin yksittäisen maan edut kuin koko alueen.
Tietääkseni WTO:n jäseninä ovat yksittäiset valtiot, joten siihen ei tulisi
muutosta.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Jos mennään perusasiaan miksi euro epäonnistui kuten muuten Saksassa arvioitiin jo Kohlin hallinnon aikana, jos haluaa sivistää itseään niin on hyvä ymmärtää kulttuurien merkitys. Alpit ovat olleet kulttuurin raja Euroopassa ja ovat edelleen. Pohjoismaat ovat eri maista koostuvana yhteisönä hyvin yhtenäinen kulttuurialue. Tämän voi havaita ehkä parhaiten jos on toiminut esim. saksalaisessa, japanilaisessa tai jenkkiläisessä maailman laajuisessa suuryrityksessä kymmeniä vuosia. Voisi sanoa, että tähän asiaan liittyen on ollut onni mukana ja siten voi sanoa myös omaan kokemukseen kuin erilaisiin tutkimuksiin viitaten Pohjoismaitten olevan todella yhtenäinen kultuurialue. Meidän onni kun Ruotsi hallitsi Suomea 600 vuotta.

Huvikseen Saksaan liittyen vielä linkki kuinka Saksassa tiedettiin euron todennäköisesti epäonnistuvan. Laitan suomenkielisen tekstin ja sieltä pääsee myös Der Spiegelin sivuille.
http://www.varastoduunarit.com/forum/index.php?PHP...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Pohjoismaat olisivat sopivan kokoinen ja vahva talousalue. Muu maailma saisi hyvän esimerkin miten osaava itsenäisiin hyvinvointivaltioihin perustuva yhteistyö toisi hedelmää. EU:n hedelmä ei tule koskaan olemaan niin kypsä, että se maistuisi hyvältä. Ruotsalainen sananlasku toteaakin:" Mitä useampi kokki sitä huonompi keitto." Olisi aika vähentää kokkeja.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Ajateltavissa oleva kuvio tuo Pohjolan liitto. Se on vähän kuin keskiajan Hansaliitto. Nyt ollaan konkreettisesti nähty ettei liian iso kokonaisuus, kuten eu on, toimi. Liian monia kansoja, kulttuureja ja tahtotiloja. Ei iso ole aina toimiva. Käsitteenä pohjoismaisten valtioden liitto...kannattaa miettiä asiaa. Olen itse 90 % varma, että eu kaatuu omaan utopiaansa ja se on takuuvarma, että suomalaiset eivät eu-liittovaltioon suostu. Se muuten vaatisi kansanäänestyksen asiasta...v. -94 ei todellakaan äänestetty liittovaltiohankkeesta.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

EU:n suuri virhe oli liian nopea laajeminen itään ilman rakenteiden uusimista eli integraation syventämistä. Nyt se on myöhäistä. On vaikea usko, että EU kykenisi ottamaan pakkia. Siksi tarvitaan vaihtoehto Suomelle.Pohjolan talousyhteisö voi hyvinkin olla paras ratkaisu. Aika näyttää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut