marttiissakainen

"Eurokrasch- rauhan valuutasta helvetin koneeksi"

 

Norjan Nobel-komitea myönsi 10.12.2012 EU:lle rauhanpalkinnon.  Tammikuun 2. päivänä 2013 Kansainvälinen Punainen Risti (ICRC) varoitti eurooppalaisesta kapinasta. Miljoonilla ihmisillä, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat hyvinvoivia, on nyt vaikeuksia saada edes ruokaa! Ruokojonot kasvavat. Tuttu ilmiö myös Suomessa.

Europrojektin piti tuoda Eurooppaan hyvinvointi ja rauha. Kun nyt katselemme ympärillemme, näemme talouskriisin, massatyöttömyyden- etenkin nuorten-  ja poliittiset jännitteet, jotka ovat hajottamassa mannertamme.

Kirjassaan "Eurokrasch" Johan Nordberg kertoo eurohistorian alusta:" Euroopan johtajat hutiloivat valuuttaprojektin, rakensivat poliittisia vastakohtia systeemiin eivätkä noudattaneet itsekään laatimiaan sääntöjä alun alkaenkaan.

Ainoa maa, joka selkeästi täytti kaikki eurokriteerit, oli  pieni Luxemburg koko 12 maan joukosta! Päätettiin juhlallisesti, että mitään jäsenmaata ei pelastettaisi  vararikolta muiden toimesta. Päätöstä rikottiin heti, kun huomattiin Kreikan kriisin laajuus ja syvyys.

Toinen kivenkova sääntö, oli myöskin alusta lähtien , ettei Euroopan Keskuspankki (EKP) ostaisi jäsenmaiden valtionobligaatioita. Sekin sääntö rikottiin heti, kun euromaiden pelastusresurssit loppuivat. Valtiot ja finanssipääoma hyväksikäyttivät euroa aikaansaamalla historian suurimmat velat. EU kohtasi kriisin pelastamalla valuuttakeinottelijat ja Ranskan ja Saksan pankit, velkaannuttamalla kriisimaat yhä enemmän ja luomalla lisää epävarmuutta.

Hämmästyttävän helposti EU:n poliitikot loivat eurosta hirviön. Kyseessä täytyy olla historian suurimpia poliittisia epäonnistumisia, mikä raivaa tietä fasismille, antisemitismille ja vihamielisyydelle maahanmuuttajia kohtaan. Prosessi alkaa tuottaa skenaarioita, jotka muistattavat aikaisemmista ajanjaksoista sodan ja konfliktien syntymisissä". Näin Nordberg reilut 6 vuotta sitten terävästi ja profeetallisesti.

Entä nyt? EKP pumppaa 60 mrd. euroa kuukaudessa markkinoille saadakseen investoinnit käyntiin. Pankkiunioni puolestaan tiukensi otettaan pankeista ja kasvatti vaatimuksia pankkien vakavaraisuudelle, mikä on tehnyt pankit varovaisiksi lainanannossa. Vaikka korot ovat nollan pinnassa ja jopa allekin eivät investoinnit ole päässeet vauhtiin. Talouskasvu mataa 1-2 %:n haarukassa. Tulevaisuuden talousnäkymät ovat moniksi vuosiksi laihanlaiset. Italian pankit kriisissa ja Kreikkakin tarvitsee pian lisää rahaa. Haasteita riittää.

Yhdessä asiassa EKP on onnistunut - inflaation torjunnassa! Nyt huolena on liian alhainen inflaatio.

EU:n uhkakuvia: Brexit, Trumpin USA-keskeinen politiikka, oikeistovoimien voitto Ranskan ja Hollannin  kevään vaaleissa. Itä- Euroopan maiden protestit: Unkari, Puola ja viimeksi Romania. EU on kuin vuota, jota kiskotaan eri suuntiin. On ajan kysymys milloin ja missä repeää ensiksi.

Olisi vihdoin aika Suomenkin hallituksen miettiä vaihtoehtoisia strategioita maamme selviytymiseksi tulevista kriiseistä. Ajopuuna oleminen on varmasti huonoin vaihtoehto.

Olisiko jo aika selvitellä eurosta irtaantumista?  Valitettavasti yksikään nykyisistä eduskuntapuolueista  ei edes keskustele euron haitoista, puhumattakaan  erosta siitä.  

 

Lähde: Johan Nordbergin kirja  "Eurokrasch: En tragedi i tre akter. Stockholm. 2011.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Suomen irtaantuminen on EU:sta ja eurosta on valtiosääntöoikeudellisesti ja rikosoikeudellisesti helpompaa kuin yleensä luullaan.
Ks. http://jormajaakkola.fi/

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Se vaatisi hallituksen tiedonannon eduskunnalle. Siinä on vain pieni ongelma.Nykyinen hallitus ei tee sellaista tiedonantoa eikä eduskunnasta löydy enemmistöä sen hyväksymiseen. Pitää odottaa uutta eduskuntaa ja uutta hallitusta. Sitä ennen kyllä joku toinen valtio voi ottaa eurosta ja koko EU:sta pitkät. Aika näyttää.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Kyllä vaan Jorma. Ilmoitusmenettelyllä mentiin sisään ja samalla päästään totalitarismista ulos. Eihän Suomi edes ole Eu:ssa ja eurossa Suomen perustuslain mukaan.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Jos EU olisi osakeyhtiö, ostaisitko osakkeita nykyisillä näkymillä? Tästä vuodesta on tulossa dramaattinen Ranskan, Hollannin ja Saksan vaaleineen. Ehkä jo huhti-toukokuussa tulee ensimmäinen jytky Ranskassa.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

EKP:n kuukausittainen 60 miljardin rahoitusruiske markkinoille ( valtioiden obligaatioiden osto ) - kokonaisuudessaan 1000 miljardia maaliskuun 2017 loppuun mennessä - kasvattaa riskiä kuplasta. Saattaa hyvinkin olla, että rahoitusohjelmaa vielä jatketaan.
Mitä pidemmälle osto-ohjelma etenee, sitä pidemmälle etenee yhteisvastuu euromaiden veloista. Suomen osuus yhteisvelasta on vajaa 2 %.
Kun Euroopan valtioiden poliittiset päättäjät eivät saa vietyä Euroopan liittovaltiohanketta eteenpäin, Euroopan keskuspankki tekee työn heidän puolestaan.
Tätäkö Suomi haluaa?

Juuso Hämäläinen

Poliitikot eivät ymmärrä kuinka hataralla perustalla on rahajärjestelmä kaikissa maailman varantovaluutoissa. Kun kysyt poliitikolta mistä raha tulee käyttöömme pankkien kautta niin heistä pääosa ei taatusti osaa selittää tätä prosessia.

Siksi he eivät näe miten tällainen katteeton raha, jolla ei sidosta reaalitalouteen eikä mihinkään muuhunkaan reaaliseen vaihtoarvoon, on riskialtis romahdukselle, jos luottamus rahaan romahtaa.

Tilirahan painaminen ja jakelu lainoina on aivan holtitonta Amerikassa, EUssa ja Kiinassa, sekä yksityisten että valtioiden osalta. Me tiedämme, ettei kukaan voi pakottaa USAta tai Kiinaa maksamaan valtionvelkojaan. USA voi jatkaa toistaiseksi rauhassa velkaantumistaan yli nykyisen 20.000 miljardin. Mutta pienemmät valtiot kuten Kreikka, Portugali tai Suomi joutuvat pulittamaan joka sentin takaisin. Samoin kuluttajat. Meillä Pohjolassa ei henkilö voi edes hakea itseään konkurssiin kuten USAssa ja päästä eroon veloistaan kertaheitolla.

Nyt elämme aikoja, joina äkillisiä kriisejä voi puhjeta herkästi. Meidän poliitikkomme ovat täysin munattomia ennakoinnin suhteen. Ei tarvita kuin muutaman prosentin lainojen koronnousu niin meillä on suuri kaaos. Muistan maksaneeni 13,75% asuntolainan korkoa 90-luvun laman alussa.

Ainut mihin poliitikot ovat varautuneet jo vuosia on mellakointi. Viranomaiset ovat saaneet paljon kalustovahvistuksia, joilla tyytymättömät riehuvat kansalaiset vaiennetaan kaduilla.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

USA voi jatkaa ylivelkaantumistaan niin kaun kuin dollari pysyy maailman varavaluuttana. Kiina sattaa horjuttaa sitä,jos USA ja Kiina alkavat todella taittaa peistä keskenään vaikka Kiinan rakentamista tekosaarista Tyynellä valtamerellä. Kiina koettaa vähentää talousriippuvuuttaan USA:sta ja nousta sen ohi maailman johtavaksi talousmahdiksi. Vielä muutama vuosi sitten USA:lla oli lainaa Kiinalta yli 1000 miljardia dollaria.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hyvä teksti, kiitos Martti!

--

Euro hajoaa jokatapauksessa, vain ajankohta on enää auki.

On myös hämmästyttävää, että asian estämiseksi ei ole ryhdytty minkäänlaisin toimiin. Eu eliitti vain seuraa katseella tilanteen kehittymistä.

--

EKP:n rahaelvytys (LTRO) jatkuu aina euron hajomiseen saakka, sillä sen poisvetäminen (tapering) nostaisi velkamaiden valtionlainojen korot kestämätömiksi, sekä jäädyttäisi euroalueen pankkien välisen luotonannon (inter bank lending).

--

LTRO:n vuoksi on koko ajan ollut käynnissä ns. asset-inflaatio kaikissa omaisuusluokissa. Jos ja kun LTRO:a jatketaan johtaa se aluksi kuluttajahinta-inflaatioon (on jo alkanut) ja lopulta kulutttajahinta-hyperinflaatioon.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

EU:sta on kehittymässä hyvää vauhtia velkaunioni. Tuskinpa se oli liittovaltioarkkitehtien mielessä 50 vuotta sitten kun Rooman sopimus tehtiin.
Suomi on uskollisesti velkaleikissä mukana. Brittien poistuessa jäljelle jäävien maksuosuudet kasvavat. Jo nyt Suomi maksaa yli miljardi euroa EU:lle nettona vuodessa. Kuinka kauan meillä on varaa olla mukana? Missä on euro- ja EU-erokeskustelu? Ehkä poliittinen eliitti odottelee ja arpoo kuka sammuttaa valot Brysselistä, kun sen aika tulee.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Mielestäni hallituksen pitäisi ilmoittaa teettävänsä selvityksen euroerosta seuraavien eduskuntavaalien keskustelun pohjaksi.

Tämä olisi hämäyssingaali, jolla EU saataisiin mahdollisesti ryhtymään edes jonkinlaisiin toimiin.

--

Tosin luulen että Italia on kohta tuulettimessa, joten ei tässä ehkä paljoa ehdi enää tekemään.

Todnäk. näemme vielä jonkin epätoivoisen keskuspankkitempun, kuten osakkeiden ostot alǎ Japani (BoJ). Silloin on loppu lähellä.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

EU:n nykytilanteeseen ajautuminen on hyvä esimerkki siitä, kun poliittinen kunnianhimo ylittää realismin. Jäsenvaltioiden kansalaiset eivät olleet valmiita pitkälle menevään integraatioon, jonka tavoite on liittovaltio.
Kunnolla toimivien sisämarkkinoiden luominen olisi tehnyt EU:sta taloudellisen supervallan ja kenties eurosta maailman valuutan ohi dollarin.
Nyt ei löydy rohkeutta laittaa peruutusvaihde päälle. Lopputulos voi hyvinkin olla koko rakennelman romahdus tai sitten Saksan ympärille muotoutuva tynkäyhteisö.Pian se nähdään.

Toimituksen poiminnat

Sivut