*

marttiissakainen

Hajoava tiivistyvä Eurooppa

 

Euroopan integraatioprosessi on saatu viedyksi Euroopan Unionin ( EU ) muottiin. Tällä hetkellä jäseniä unionissa on vielä 28. Trendi on mitä ilmeisesti laskeva Britannian eron jälkeen. Tarvittaisiin laajenemiskomissaarin tehtävän kuvauksen muutos supistumiskomissaariksi.

Paradoksaalista yhdentymisprosessissa on ollut se, että samaan aikaan kun uusia jäseniä otetaan mukaan ja Brysselin keskushallinnon ote jäsenmaihin kovenee, Eurooppaan syntyy uusia  valtioita esim. Balkan. Nyt näyttää uusia valtioita alkavan syntyä myös EU:n  sisällä. Halu eriytymiseen alhaalla kasvaa vrt. Katalonia, Skotlanti jne.

Ylhäällä integroidutaan ja alhaalla eriydytään. Jos EU olisi pörssiyhtiö, niin asiantuntijain suositus olisi; myy heti osakkeesi. Mikä on mennyt pieleen? Norjalainen rauhan ja konfliktien tutkija Johan Galtung totesi kirjassaan EU- Europan  uusi supervaltio , että Euroopan integraatiota on kehitetty alusta pitäen joko sitä syventämällä tai laajentamalla.

Nyt tullaan ensimmäiseen perusvirheeseen. Tanskan ollessa puheenjohtajamaana 2000 luvun alussa, toteutettiin nopea itälaajennus ja samaan aikaan yritettiin syventää integraatiota uusine perustuslakeineen. Uutta tehoa organisaation ei tullut. Byrokratiaa kyllä. Unionia unionin perään.

Toinen perusvirhe oli yhteisvaluutta euro, josta tuli politiikan peliväline. Kaikki halukkaat maat pääsivät mukaan riippumatta oliko pääsykriteerit kunnossa vai ei. Myös Kreikka, joka muuten juhli euroon liittymistä samaan aikaan Suomen kanssa. Luxenburg taisi olla ainoa EU -maa , joka täytti kaikki kriteerit.

Nyt tiedämme mitä euro on tullut maksamaan  EU:lle ja eritoten eurokelvottomille maille. Laskun loppusummaa emme vielä tiedä. Saksa on hyötynyt eniten. Se on päivän selvä asia.

Kolmas perusvirhe oli, että ei sovittu tulonsiirtomekanismista euroalueen sisällä miten autetaan niitä maita, joiden talous ei kestänyt yhteisvaluuttaa ( Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja ,Italia ). Talouskomissaari Olli Rehnin johdolla  pantiin kriisimaat tiukalle säästökuurille ja vaadittiin valtion omaisuuden myyntiä ja julkisten kustannusten rajua karsintaa. Keppiä porkkanan sijasta. Seurauksena talouden alamäki ja suurtyöttömyys, josta ei vieläkään ole selvitty.                                                                                                                                            Myöhäsyntyinen EKP:n massiivinen velkaelvytys ( 80 mrd. euroa kuukaudessa ) jatkuu edelleenkin.

Viennistä riippuvainen Suomi on ollut yksi menettäjämaista tässä "survival gamessa " toisin kuin esim. kelluvalla valuutallaan vientimarkkinoilla  surfaava Ruotsi.

Edellä mainitsemistani syistä uskon nykyisen EU:n kriisin pääosin johtuvan. Aina voi myös syyttää löperöä johtoa. Se jääköön toiseen kertaan.

Esim. varakas Katalonia on joutunut tukemaan Espanjan muita köyhiä alueita. Syystä ovat katkeria ja haluvat itsenäisyyttä. Tilanne ei parane poliisivoimilla ja pampuilla.                                                                                               Jos EU:ssa olisi ollut käytössä tulonsiirtomekanismi köyhille valtioille, niin Saksa olisi joutunut avaamaan kukkaronsa nyörejä. Nyt Merkel  sensijaan kovisteli talousahdinkomaita budjettikuriin.  Varmisti ainakin Saksan pankkien velkariskien hoidon.

On ilmeistä, että tehdyt virheet tulevat kostautumaan lisääntyvänä tyytymättömyytenä ja oikeistopuolueiden kasvuna entisestään. Kun vielä äärivasemmisto havahtuu ja ryhtyy toimiin, alkaa koko EU -rakennelma horjua toden teolla. Edes  EU:n liittovaltioratkaisu tuskin auttaa. EU- maiden kansalaiset ovat nähneet mihin byrokraattinen Bryssel-vetoinen systeemi johtaa.

Neuvostokommunismi kesti 70 vuotta. EU:lla on reilut 9 vuotta aikaa maagiseen 70 vuoden ikärajaan. Toistaako historia tässäkin itseään? Siinä olisi pieni vedon paikka.

Suomen olisi viisasta alkaa etsiä pelastusvenettä tästä uppoavasta laivasta. Syvenevän integraation tukemisen sijasta pitäisi vaatia vähemmämn EU:ta ja enemmän kansallisvaltiota. Se vaatisi kuitenkin Suomeen uudet ihmiset poliittiisiin vastuutehtäviin. Haastetta kerrakseen äänestäjille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

EU:n hiljainen hyväksyntä Katalonian itsenäisyysäänestäjien pamputukselle tuo mieleen Tsekkoslovakian ja Unkarin käsittelyt Neuvostoliiton toimesta. Kunhan EU saa oman armeijansa, niin ehkä otteet vielä kovenevat. Uusia kataloniota on tulossa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Mikäli EU:ssa olisi ollut edes järkevä talouspolitiikka ilman harvinaisen typerää väestönsiirtoa ja ilmastonparannusta niin EU valtiot olisivat saattaneet langeta liittovaltioon, nyt kaikkien älyttömyyksien jälkeen halukkaita tuskin löytyy.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Liittovaltio on ollut koko ajan tavoitteena Brysselin miehillä. Suomenkin päättäjät ovat siitä vallan hyvin perillä. Ongelmana on ollut ja tulee olemaan
"tyhmä kansa", joka vastustaa. Siksi liittovaltioon ollaan menossa hivuttaen ikäänkuin huomaamatta. Hyviä esimerkkejä ovat ns.unionit. On talousunionia, on pankkiunionia jne. Nyt puuhataan puolustusunionista. Niin ja pakolaisunionikin on koettu kovalla hinnalla.Tulonsiirtounionikin pitäisi olla. On niin monta "unionia", että tavallinen kansalainen on sekaisin.
Kunhan EU saa yhteisen valtiovarainministerin ja puolustusministerin sekä verotusoikeuden jäsenmaihinsa, niin silloinen Juncker voi todeta, että olemme liittovaltiossa. Sydämellisesti tervetuloa!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

EU huolimatta seuraava USA lähtenyt"Lehman-lama"nurkan takana jo:

https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-...

Arviomme mukaan uuden globaalin
finanssikriisin käynnistymisen todennäköisyys
seuraavien 12 kuukauden aikana on 70 %.
http://gnseconomics.com/wp-content/uploads/2017/09...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Aika on suhteellinen käsitys, mutta varmaa on, että se on vähissä.
Sijoittajat menettävät mitä menettävät, mutta pelkään, että koko digitaaliraha-ponzijärjestelmä sortuu, vieden kaiken mennessään.

Katsokaa kansalaiset itsellenne perunapellot valmiiksi.

Henry

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

"Teema ”katalaanit” oli pöydällä EU-huippukokouksessa Eestin Tallinnassa. Tosin ei virallisesti, joten kukaan EU:n suurista ei kertonut mielipidettään asiasta. Keskustelun sijaan juuri Brexitin ensi-iskusta toipuneena EU-johtajat ottivat tutuksi käyneen suunnan ”lisää Eurooppaa”.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker jatkoi viimeisessä puheessaan samalla ”lisää Eurooppaa” -linjalla vaatiessaan kaikkiin EU-maihin käyttöön Euro-valuuttaa. Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron komppasi Junckeria – ja nokitti yhteisellä valtiovarainministerillä, yhteisillä puolustusvoimilla ja yhtenäisellä yritysverotuksella. Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa myös ”lisätä Euroopalle uusia jalkoja, jotta Eurooppa seisoisi vakaammin”.

Euroopan johtavien johtajien ”lisää Eurooppaa” -mielikuvaleikki toisi lisää yhdistymistä ja pitkässä juoksussa myös lisää veroja. Macron haluaisi levittää Ranskan keskusjohtoisen mallin mahdollisimman nopeasti koko Euroopan ylle. Kun poliitikot sanovat ”lisää Eurooppaa”, se on ymmärrettävä ”lisää keskushallintoa”.

”Lisää keskushallintoa” tarkoittaa vähemmän poliittista ja taloudellista vapautta.

Epäilijän on syytä luoda katse Heritagen vertailuun, jossa mitataan maiden keskinäistä vapautta: Sveitsi suoran demokratiansa kanssa on sijalla neljä (4), Suomi sijalla kaksikymmentäneljä (24), Saksa sijalla kaksikymmentäkuusi (26) ja Ranska sijalla seitsemänkymmentäkaksi (72). Korkeimmalla listassa oleva EU- ja Euro-maa on Eesti kuudennella sijalla. Hong Kong, Singapore ja Uusi Seelanti muodostavat johtokolmikon."

https://vastavalkea.fi/2017/10/02/vallankeskitykse...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut