marttiissakainen

Näin poistetaan työttömyys

 

Jukka Leppälahden työllisyysblogin ja työministeri Jari Lindströmin suorien kommenttien inspiroimana aloin laskea mitä maksaisi  Suomea piinaavan suurtyöttömyyden täysi poistaminen. Veikko Vennamo aikoinan lupasi poistaa työttömyyden kolmessa kuukaudessa. Se jäi kuitenkin haaveeksi odottamaan muita luovia ratkaisuja.

Jari Lindström totesi, että hallituksen työllistämisaavutukset perustuvat mm. siihen, että työlliseksi lasketaan, jos henkilö tekee vähintäin yhden ( 1 ) tunnin töitä viikossa!

Tehdäänpä pikainen laskelma 300 000 työttömän työllistämiskustannuksista "yksi tunti viikossa töissä"- mallilla.

300 000 x 5 h ( kuukauden tehdyt työtunnit) x 15€/h (palkka sotukuluineen ) x 12 kk  =  2.7 mrd. € vuodessa.

Valtion työttömyyden hoitokustannukset vuodessa ovat n. 5 mrd.€. Selvää säästöä jäisi siis 2.3 mrd.€/v.

Julkinen sektori toimisi pääasiallisesti työllistäjänä ja valtion työllisyysvaroista maksettaisiin ( kompensoitaisiin palkkakulut ).

Suomi olisi kertaheitolla maailman johtava työllistäjä - tilastollisesti.

Nousee kuitenkin muutamia kysymyksiä:

1. Miten nämä uustyöllistetyt eläisivät yhden viikkotunnin ansiotuloilla? Leipäjonoko?

2. Kela saisi runsaasti uusia toimentulokorvausten hakijoita

3. Kaupungit ja kunnat saisivat uusia vuokratukihakemuksia

4. Voitaisiinko työvoimaministeriö  kaikkine aktivoimisohjelmineen lakkauttaa tarpeettomana, kun kaikilla olisi töitä?

5. Hallitus saisi kaipaamansa pitkän sulan hattuunsa ja ikimuistoisen maineen työttömyyden poistajana

6. Entisten ( 300 000 ) työttömien olisi huomattavasti helpompi hakea kunnon työtä, kun alla olisi valtion pitkä ja kapea leipä.

7. Olisiko paikallaan uudistaa työllistämiskäsitettä virallisissa tilastoissa? Kyseessähän on elävät ihmiset lukujen takana eikä pelkät tilastonumerot.

Kehittäkää hyvät ystävät ja kylänmiehet ajatusta. Kyseessä on kansakunnan kannalta aivan ratkaisevan suuri taloudelinen ongelma ja inhimillinen tragedia. Eritoten nuoriso-ja pitkäaikaistyöttömien kohdalla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kyllä tietenkin pärjää yhdenkin tunnin työpanoksella, jos tuntihinta on riittävä.Vaikkapa asianajajat ja konkussipesien selvittäjät. Tavallinen työtön ei ikävä kyllä kuulu näihin osaajiin.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Maksaisiko mitään jos säädettäisiin laki, että jos hakee yhtä työpaikkaa viikossa, niin tuo katsotaan 1 tunnin työksi viikossa. Palkka tulee työttömyysturvasta. Jos työpaikan tai työn käsite vaatii palkkaveronmaksua ja eläkekertymän maksamista, niin ei tuon toteuttaminen mitenkään ylivoimaista olisi.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Vakavasti puhuen. Puhuminen vakavalla naamalla , että yksi tunti viikossa riittää virallisessa tilastoinnissa siirtymiseen työttömästä työllistetyksi ei ole edes huono vitsi, vaan työttömien syvää halveksimista.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Kirjoitetaan sitten vakavalla naamalla. Lain mukaan säännöllistä 4 tunnin viikkotyötä tekevä katsotaan työlliseksi :

"
3 §
Määritelmät
.
.
Tässä laissa tarkoitetaan:
3) työttömällä henkilöä, joka ei ole työsuhteessa eikä työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitetulla tavalla työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään ja joka ei ole työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitettu päätoiminen opiskelija; työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työskentelyaika on alle 4 tuntia;
"

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120916#P...

Noin yhteen kokopäivätyöpaikaan saataisiin mahtumaan 10 työtöntä. Siis kukin työllistetty tekisi 4 tuntia viikossa työtä. Tuollakin tavalla työttömyyttä voitaisiin vähentää tuntuvasti. Tosin tempputyöllistämistä tuokin on.

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Juuri näin.Itkeäkö vain nauraa? Todella surkuhupaisaa hallitukselta. Muuttakaa laki nopesti.

Toimituksen poiminnat

Sivut